Skip to content

Vastuullisuuden megatrendi kiihtyy

wolfgang-hasselmann-wrvvyxq11yk-unsplash

Jaa kirjoitus

Monet megatrendit kiihtyvät markkinoiden myllerryksessä. Vastuullisuus on niistä yksi. Teimme kevään aikana selvitystä, mihin suuntaan vastuullisuusviestinnän toimiala kehittyy pandemian jälkeen. Alla havaintojamme.

Selvityksessä ilmeni, että useilla aloilla käynnissä olleet megatrendeihin liittyvät vastuullisuus- ja kiertotaloushankkeet sekä digitalisaatio tulevat toteutumaan nopeutetulla aikataululla. Accenturen koronaraportissa tutkitaan vaikutuksia niin strategiaan, asiakkaisiin, työntekijiöihin, tuotantotapoihin kuin teknologioihin.

Eri toimijoiden vastuullisuusviestintä lisääntyi huomattavasti jo poikkeustilan aikana ja ennustetaan, että markkinahäiriöstä selviävät parhaiten yritykset, jotka sopeuttavat toimintaansa kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Yritysten viestinnässä erityisesti sosiaalisen vastuun teemat ovat korostuneet pandemian aikana: ihmisten terveys ja työhyvinvointi, sekä uudet työnteon tavat ja uudet viestintäkanavat ovat lähes kaikkia organisaatioita läpileikkaavia teemoja. Tämä selvisi kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa haastateltiin 40 viestintäjohtajaa.

Kuluttajien käyttäytyminen on jo muuttunut. Ja se johtaa osaltaan siihen, että vastuullisuuden megatrendi kiihtyy.

Markkinointi on vain digitaalista

Samaan aikaan yritysten markkinointi muuttui. Lyhyen tähtäimen viestintäsuunnitelmat ja -strategiat vanhentuivat lähes yhdessä yössä, kun iso osa ihmisistä jäi etätöihin. Arvioiden mukaan etätyö jää monilla aloilla pysyväksi ilmiöksi, kun toimitiloja lakkautetaan.

Tarve sopeuttaa markkinoinnnin äänensävyä ja sisältöjä oli suuri erityisesti pandemia alussa. Myös käytetyt markkinointikanavat muuttuivat. Perinteiset mainosmediat, kuten aikakauslehdet kärsivät ja digimarkkinointi kasvoi.

Dataan ja automaatioon pohjautuvat pilvipalvelut, monipuoliset kustannusrakenteet, merkitykselliset työpaikat, modulaariset palvelut ja ketterät toimintavat luovat mahdollisuuksia yrityksille. Itseohjautuvuus ja sopeutuminen muutokseen tarjoavat kasvua.

Kiertotaloustoimiala voisi luoda 30 000 uutta työpaikkaa.

Sääntely ei pysähtynyt

Pandemian aikana valmistui sekä kotimaassa että Euroopan unionissa kestävään kehitykseen ohjaavaa sääntelyä. Tässä EEC:n raportissa on valtavasti mielenkiintoista asiaa. Esimerkiksi Serbia on arvioinut, että kiertotaloustoimiala voisi luoda 30 000 uutta työpaikkaa ja lisätä maan kilpailukykyä.

Suomessa työn alla on uusi jätelaki, joka tähtää kierrättämisen lisäämiseen ja kasvattaa tuottajavastuuta. Lakiehdotus lähetettiin lausuntokierrokselle huhtikuun lopussa.

Euroopan unionin kiertotalouden toimenpideohjelma julkaistiin huhtikuun alussa. Myös Suomessa ympäristöministeriöllä on työn alla kiertotalouden toimenpideohjelma ja muovitiekartta on käynnissä.

Sääntely ja rahavirtojen siirtyminen vastuulliseen liiketoimintaan johtavat siihen, että yritysten on pakko muuttaa liiketoimintaansa kestävämmäksi ja viestiä siitä. Vastuullisuuden megatrendi ei enää odota.

Kotimaisuus entistä tärkeämpää

Accenturen mukaan toimitusketjujen häiriöiden takia monet yritykset uudelleen arvioivat liiketoimintamallejaan ja tuotantoa mahdollisesti siirretään kaukomailta lähemmäs kotimaata. Vaikka tästä lyhyellä tähtäimellä aiheutuukin lisäkustannuksia, tulevaisuuden megatrendit (parempi toimitusvarmuus ja arvopohjainen liiketoiminta) ohjaavat tähän suuntaan.

Perinteisen lineaarisen liiketoiminnan tehottomuus huomataan entistä selkeämmin ja se pakottaa sekä yrityksiä että valtioita kiihdyttämään siirtymistä kiertotalouden suuntaan. Tähän liittyvät uusiutuvat luonnonvarat, paikallinen tuotanto ja laitteiden uusiokäyttö. McKinsey kehottaa yrityksiä ajattelemaan uudella tavalla ja uusiutumaan, sillä muutos voi olla pitkä tai pysyvä.

Lisäksi muutos kestävämpään elämäntapaan tulee lisääntymään kuluttajien keskuudessa. Paikallisten tuotteiden kulutus, julkinen liikenne ja palveluiden käytön lisääntyminen ovat tästä esimerkkejä.

Kun kuluttajien mielikuvitusta samaan aikaan ruokitaan vastuullisella ja kestävällä markkinoinnilla sekä tiedottavilla kampanjoilla, arvopohjainen ostokäyttäytyminen lisääntyy. Tämä on sekä kansallinen että kansainvälinen tahtotila ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Kotimaisuus on jo pitkään ollut kuluttajille tärkeä arvo. Nyt se on entistä tärkeämpää.

PwC:n sanoin:

After COVID-19, trust will need to be earned in a world more focussed than ever on sustainability. Society will expect sustainable business practices to be fully embedded in every aspect of your strategy, so you should purposely incorporate these considerations in your planning.

Mitä on edelläkävijyys?

Toimiva sisäinen ja ulkoinen viestintä tukee yritysten palvelurakenteen tai liiketoiminnan muutosta ja auttaa asemoitumaan edelläkävijäksi. Rodinian mielestä edelläkävijä:

  • ratkaisee suuria globaaleja haasteita
  • ei tyydy kompensoimaan hiilijalanjälkeään
  • innostaa muita uudistumaan
  • tekee rohkeita valintoja ja viestii niistä
  • aloittaa kiertotaloushankkeen heti

Kaikkien organisaatioiden on uudistuttava kestävämmän talousjärjestelmän mukana. Vastuullisuuden megatrendi on tätä päivää.

Tässä lopuksi Nordean opas yrityksille, jotka haluavat pysyä muutoksessa mukana: Pohjoismaisten yritysten matka kestävään liiketoimintaan.

Tilaa uutiskirje

Ymmärrä kestävää viestintää. Saat tuoreimmat uutiset sähköpostiisi.